Home

Työväenmuseo werstaalla

Kulttuuriympäristöviikko Werstaalla. Syyskuun alussa Werstaalla vietetään valtakunnallista kulttuuriympäristöviikkoa. Torstaina 6.9. on mahdollisuus tutustua. Talvilomalla tapahtuu Finlaysonin alueella ja Työväenmuseo Werstaalla! Luvassa mm. mukavia opastettuja kierroksia, askartelua, Pehmolelujen yö museossa. EUROPEAN HERITAGE DAYS Journées européennes du patrimoine. Register; Login; Contact Us; Close Työväenmuseo Werstaan kevään päänäyttely avautuu yleisölle torstaina 23. maaliskuuta 2017. Oman liikkeen leivissä -näyttely kertoo suomalaisen.

Kulttuuriympäristöpäivät Työväenmuseo Werstaalla

Talvilomalla tapahtuu Finlaysonin alueella ja Työväenmuseo Werstaalla! Luvassa mm. mukavia kierroksia, askartelua, Pehmolelujen yö museossa, satutuokioita. Työväenmuseo Werstas ITE-ilta Werstaalla. Musiikkia, taidetta ja kohtaamisia ITE teossa näyttelyn hengessä. Klo 11.00 Työväenmuseo Werstas avoinn Vanhoja työväenlehtiä pääsee nyt lukemaan digitaalisesti Kansalliskirjaston ja muiden vapaakappalekirjastojen lisäksi myös Työväenliikkeen kirjastossa. Teksti ja kuvat: MARKKU UUSINIEMI Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran (THPTS) eilen alkanut kesäseminaari Sisällissodan jäljet jatkuu vielä. Kymmenes Elävän Kirjallisuuden Festivaali järjestetään Tampereella Työväenmuseo Werstaalla lauantaina 16. helmikuuta 2019 klo 11—17. EKF:n ohjelmisto koostuu.

28 February, 11:00 AM - - Tampere - Suomi - Talvilomalla tapahtuu Finlaysonin alueella ja Työväenmuseo Werstaalla! Luvassa mm. mukavia opastettuja kierro.. Työväenmuseo Werstas sekä afrikkalaisten diasporaa Suomessa käsittelevä tutkimushanke (The African Presence in Finland, Tampereen yliopisto), toteuttavat. Työväenmuseo Werstaalla Tampereella on käynnistetty ammatillisille opiskelijoille suunnattu kolmevuotinen Mestariduunarit-hanke. Werstaan yhteistyökumppanina.

Talvilomaviikko Werstaalla

  1. Työväenmuseo Werstaalla tapahtuu alkuillasta yömyöhään! Työväenmuseo Werstas on tuttuun tapaan mukana museoiden yössä. Vietä hauska ilta museossa mm.
  2. Lapsen oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja varhaiskasvatuksen opettajien palkkaus ovat puhuttaneet suomalaisia talven aikana. Lastenhoidon kriteerit ja alan.
  3. aarin sekä.
  4. Talvilomalla tapahtuu Työväenmuseo Werstaalla 23.2.-3.3.2019
  5. Lasten oma puuhapaja. Työväenmuseo Werstaan pajalla askarrellaan talvilomalla hauskoja sätkynukkeja. Pajalla on myös puuhapiste, jossa saa piirtää, värittää.
  6. Työväenmuseo Werstas - Väinö Linnan aukio 8, 33210 Tampere, Finland - Rated 4.3 based on 149 Reviews authentic experience of the finnish industrial er
  7. Suomen sisällissodan 100-vuotismuistovuoden johdosta Työväenmuseo Werstaalla Tampereella alkaa aihetta käsittelevä luentosarja. Kahdeksanosainen Sisällissodan.

Kuva. O. Hurmeen maalaama luonnos. SAK:n naisjaosto, 1950-luku. Työväenmuseo Werstaan kokoelmat Työväenmuseo Werstas - Väinö Linnan aukio 8, 33210 Tampere, Finland - Rated 4.4 based on 150 Reviews authentic experience of the finnish industrial er

Venäjällä pelattavat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut alkavat 14. kesäkuuta. Samana päivänä kello 12-17 Työväenmuseo Werstaalla järjestetään. Työväenmuseo Werstas, 23.2.2019-3.3.2019 (11-18) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT. Talvilomalla tapahtuu Finlaysonin alueella ja Työväenmuseo Werstaalla

Oman liikkeen leivissä Työväenmuseo Werstaalla Tradek

Museoiden yö Työväenmuseo Werstaalla. TYÖVÄENMUSEO WERSTAS AVOINNA 18-24 18.00-21.00 KIRJA- JA ROMPEKIRPPIS VÄINÖ LINNAN AUKIOLLA Tule tekemään. Vappuna Työväenmuseo Werstaalla luvassa askartelua, karaokea ja yleisöopastusta Työväenmuseo Werstas toimii historiallisella Finlaysonin tehdasalueella, aivan Tampereen keskustassa. Werstaalla voit tutustua muun muassa Höyrykonemuseoon sekä. KIVO-Koulutus: Ympäristöasiantuntijoiden ajankohtaispäivät. KIVO järjestää yhdessä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kanssa jätelaitosten työntekijöille. Lastentarhanopettajien tarina Työväenmuseo Werstaalla ; 7.5.2019. Naiset ja EU - vauhtia tasa-arvokeskusteluun ; 6.5.2019

Työväenmuseo Werstaalla Tampereella esillä olleesta Afrikka Suomessa -näyttelystä on koottu opetuspaketti Suomen kouluille. Mukana on myös Ylessä esitettyjä. Tänä vuonna Työväenmuseo Werstaalla viittomakielen päivää juhlitaan vanhojen koulutaulujen merkeissä Työväenmuseo Werstaalla ennätysmäärä kävijöitä. 3.1.2018 Kaisu Lämsä Uutiset. Työväenmuseo Werstas ylsi viime vuonna uuteen kävijäennätykseensä Kulttuuriympäristöpäivät Työväenmuseo Werstaalla. Kulttuuriympäristöviikko Werstaalla

Talvilomaviikko Werstaalla - Tampere - Pirkanmaan meno

Tervetuloa tutustumaan Karhulan Teollisuuspuiston kuvagalleriaan. Vanhimmat kuvat on otettu yli sata vuotta sitten. Karhu ja Tähti -näyttely on esillä. Miltä Suomi kuulosti vuonna 2018? Werstaalla tallennettiin suomalaisia äänimaisemia maaseudulla ja kaupungeissa, toreilla, isoissa yleisötapahtumissa. Työväenmuseo Werstaalla 28.11.2017 avattava Vapauden museo kertoo, miten Venäjän vallan alla eläneestä luokkayhteiskunnasta on sadassa vuodessa onnistuttu. Lastentarhanopettajien tarina -näyttelyn avajaiset pidettiin 4. huhtikuuta Työväenmuseo Werstaalla Tampereella. Näyttely kertoo lastentarhanopettajien ja.

ITE-ilta Werstaalla - Tampereen Teatterikes

  1. Työväenmuseo Werstaalla Tampereella vietetään Viittomakielen päivää tiistaina 12. helmikuuta. Ohjelmassa on viittomakielelle tulkattu opastus Meirän kaupunki.
  2. Työväenmuseo Werstaalla järjestetään ti 24.4. klo 16-18 Vaatteidenvaihtotori. Tuo tullessasi, vie mennessäsi!,Klo 11-18 on myös avoinna Rana Plaza Fashion.
  3. Agricolan työpaikkailmoituksiin on lähetetty uusi ilmoitus: ----- Avoimia työpaikkoja Työväenmuseo Werstaalla.

Kymmenes Elävän Kirjallisuuden Festivaali järjestetään Tampereella Työväenmuseo Werstaalla lauantaina 16. helmikuuta 2019 klo 11-17 Puistofilosofia-tapahtuma rantautuu jälleen Tampereen Työväenmuseo Werstaalla 18.2.2017 järjestettävälle Elävän Kirjallisuuden Festivaalille keskustelmaan. Sovellusdemot ovat esillä ja vapaasti kaikkien kiinnostuneiden katseltavissa Työväenmuseo Werstaalla, 2. kerroksessa Galleria Bertelin takaosassa. Työväenmuseo Werstaalla Tampereella on toukokuun puoliväliin asti asti esillä Martti Huuhaa Innasen naivistisia maalauksia. 70 teoksen kokoelma käsittää.

Lauantaina 31.10.2015 klo 10-16 Työväenmuseo Werstaalla (os. Väinö Linnan aukio 8, Finlaysonin alue) Syksy on ollut kuumaa aikaa. Sipilän hallitus on lyönyt. Monipuolista ohjelmaa Museoiden yönä Werstaalla! TYÖVÄENMUSEO WERSTAS AVOINNA 18-24. 18.00-21.00 KIRJA- JA ROMPEKIRPPIS VÄINÖ LINNAN AUKIOLL Työväenmuseo Werstas - Väinö Linnan aukio 8, 33210 Tampere - arvio 4.4, Mielenkiintoisiin kielikudelmiin voi kietoutua Werstaalla 5.5. asti Älykkäiden ihmisten yhdistys Mensa täytti 50 vuotta. Juhlaviikon loppupää vietettiin perjantaista sunnuntaihin Tampereella. Sunnuntaina Työväenmuseo Werstaalla. Afrikka Suomessa -näyttely Työväenmuseo Werstaalla. Tampereella, työväenmuseo Werstaalla huhtikuussa avattu Afrikka Suomessa -näyttely avaa uusia näkökulmia.

Historialliset työväenlehdet digitaalisina käyttöön

Tekstiiliteollisuusmuseossa Työväenmuseo Werstaalla avataan tänään Myytti naisten työstä -näyttely. Näyttely käsittelee naisten huonoja työolosuhteita 20. Työväenmuseo Werstas ylsi viime vuonna uuteen kävijäennätykseensä. Vuonna 2017 museossa vieraili 47 571 henkilöä ja kasvua edellisvuodesta oli 4000 kävijän.

Video: Sisällissodan jäljillä Työväenmuseo Werstaalla - VASEN KAIST

Tilaisuuden teemana on kuurot ja karjalaisuus. Aihetta taustoittavat Werstaan näyttely Maat, metsät, tehtaat, jossa kerrotaan sodan jälkeisestä ajasta ja. Historiallisia työväenlehtiä luettavissa digimuodossa työväenmuseo Werstaalla . Vuotta 1929 uudempia työväenlehtiä (Suomen Sosialidemokraatti,. Tampereen keskustassa sijaitsevan Työväenmuseo Werstaan juhlatila Galleria Bertel Werstaalla järjestettävien tilaisuuksien ruokatarjoilut hoitavat. Tiedonantaja on SKP:n äänenkannattaja, Tiedonantaja-festivaalin keskustelu Työväenmuseo Werstaalla Tampereella 7.10.2017. 10:21. Play next; Play now Keikka on osa vuosittaista Museoiden yö -tapahtumaa, ja se järjestetään Työväenmuseo Werstaalla lauantaina 18.5 klo 22. Museoiden yö on Tampereella toimivien.

Ekf 2019 - Auki

Työväenmuseo Werstaalla Tampereella avattiin tänään tiistaina näyttely Hilpeys ja ennakkoluulo, joka kertoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiasta. #Sivistysliike hengenpimeyttä vastaan - Sivistystyön merkitys sisällissodan jälkeen ja nyky-Suomessa. Seminaari järjestetään 26.2.2019 klo 17-19. tallentamaan muun muassa Työväenmuseo Werstaalla. Museossa kiinnitettiin huomiota siihen, miten työelämän historiasta kertova TYÖVÄENMUSEO WERSTAAN ASIAKASLEHTI Kuva Ulla Rohunen Juhlat museossa Werstaalla juhlitaan harva se päivä. Työväenmuseo jää taatusti juhlavieraiden mieleen

AMKIT-verkostopäivät järjestetään tänä syksynä Tampereella 21.-22.11.2018 Työväenmuseo Werstaalla. Päivät alkavat keskiviikkona 21.11. Theseuksen 10. Naisporukalla puntaroimme hiljakkoin olleen Työväenkirjallisuuden päivän antia. Päivän avaussanoista Työväenmuseo Werstaalla vastasi tällä kertaa Tarja Halonen

Työväenmuseo Werstaalla nähdään Museoiden yössä katkelma syksyllä ensi-iltansa saavasta Missä paikkasi, tiedätkö sen? -esityksestä Järkytyksekseni huomasin, että Tampereella Työväenmuseo Werstaalla on ollut marraskuusta lähtien näyttely Kalli

Talvilomaviikko Työväenmuseo Werstaalla - 28 FEB 201

  1. Hannibal & Hot Heroes Pulterissa! - Vastavirralla Hip Hopin uudet tuulet ». Yhteisötaidekoulu Mahdollisuuksien tilassa » Pelastetut kaunottaret Piirussa - vielä.
  2. 10.3.2016 - 12:22. Werstaalla näyttely suomalaisten kohtaloista Espanjan sisällissodassa . Työväenmuseo Werstaalla on avautunut näyttely, jossa on esillä.
  3. Puistofilosofia-tapahtumalla on ilo ja kunnia osallistua Elävän Kirjallisuuden Festivaalille Tampereen Työväenmuseo Werstaalla lauantaina 13.2.2016
  4. Agricolan työpaikkailmoituksiin ( http://agricola.utu.fi/nyt/tilmoitukset/) on tullut seuraava ilmoitus: Määräaikaisia tallentajan tehtäviä Työväenmuseo.

AFRIKKA SUOMESSA Näyttely Työväenmuseo Werstaalla Tampereella 29

VARHAISKASVATUKSEN ILTA. TYÖHYVINVOINNISTA . torstaina 11.4.2019 klo 17. Olet tervetullut myöhässäkin! Työväenmuseo Werstaalla, Väinö Linnan aukio Aimo Hyvärisen valokuva- ja videoinstallaatio Nykyajan huutolaiset on esillä Tampereen Työväenmuseo Werstaalla 5.5.-4.6.2017. Nykyajan huutolaiset on. Werstaan Wikipaja on Työväenmuseo Werstaalla 18.12. klo 16.00 − 18.00 järjestettävä työpaja, jossa lisätään soundsofchanges.eu-sivuston työntekoon. Tampereella Työväenmuseo Werstaalla järjestetään ensi lauantaina 7.10 klo 11-18 työväen lehtijuhla Tiedonantaja-festivaali. Tiedonantaja-festivaali kokoaa alan. 28.12.2016 - 11:58. Työväenmuseo Werstaalle Vapauden museo. Työväenmuseo Werstaalla avataan ensi vuonna Vapauden museo. Museo avautuu ajankohtana, jolloin.

Werstas avaa ovet ammattiopiskelijoille - Kansan Uutise

  1. ) esitetään torstaina 23.8. kello 18 Työväenmuseo Werstaalla. Elokuva kertoo suomalaisten siirtolaisten.
  2. en ja kantelemusiikkia
  3. Työväenkirjallisuuden päivä järjestetään tänä vuonna la 7.9.2019. 10-vuotisjuhlavuotemme teemana on MAMMONA ja paikkana vanha tuttu Työväenmuseo Werstas.
  4. Työväenkirjallisuuden päivä järjestetään lauantaina 1.9. klo 11-18 Työväenmuseo Werstaalla Tampereella. Tapahtuman tavoitteena on nostaa esille.
  5. 28/01/2019 Näyttelyt | Kuurojen museo . Viittomakielelle tulkattu opastus Meirän kaupunki -näyttelyssä Työväenmuseo Werstaalla Tampereella vietetään.
  6. Työväenmuseo Werstas on valtakunnallinen työn, työväen ja sosiaalihistorian erikoismuseo

Museoiden yö Työväenmuseo Werstaalla

  1. Ennen keskustelutilaisuuden alkua 14.2. klo 17-18 Työväenmuseo Werstaalla avautuu Eespäin 1919 -näyttely
  2. IKÄIHMISTEN HOIVAPALVELUT TAMPEREELLA Keskustelutilaisuus 10.12.2018 klo 13-15 Työväenmuseo Werstaalla, Väinö Linnan aukio 8, Tampere. • Mitkä arvot ohjaavat.
  3. Lastentarhanopettajien tarina -näyttely Työväenmuseo Werstaalla (4.4.2019) Suomen Rikospoliisiliiton aineisto järjestetty tutkimuskuntoon (28.2.2019

Lastentarhanopettajien tarina Työväenmuseo Werstaalla Demokraatti

Afrikka Suomessa -opetusmateriaali pohjautuu Työväenmuseo Werstaalla 2015 avoinna olleeseen saman nimiseen näyttelyyn,. Sen ensi-ilta on työväenmuseo Werstaalla Tampereella Minna Canthin 175-vuotissyntymäpäivänä 19.3.2019. Näytelmässä naiset tapaavat kuoleman jälkeen,. Reissuporukkaa Työväenmuseo Werstaalla Tampereella 24.3.2018. Lisätty: 26 Maaliskuu 2018. Arvostele ( 0

Itsenäisyyden juhlavuonna Työväenmuseo Werstaalla Tampereella avataan Vapauden museo, joka avaa työväenliikkeen näkökulman Suomen historiaan - klo 18.30 Oman liikkeen leivissä -näyttelynavajaiset Työväenmuseo Werstaalla Paikka Cumulus Koskikatu, Koskikatu 5, Tamper Työväenmuseo Werstaalla suitsittiin kapitalismin nykyisiä ilmiöit. Punapaula ja Valkoville sisään Tampere, Työväenmuseo Werstas, perjantai, 26. tammikuu 2018 - Kenen syy on, että me ollaan vankina täällä, punaisten kun.

Talvilomalla tapahtuu Finlaysonin alueella ja Työväenmuseo Werstaalla! Luvassa mm. mukavia opastettuja kierroksia, askartelua, Pehmolelujen yö muse.. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarin (19.-20.8.2019, Tampereella Työväenmuseo Werstaalla) CfP / esitelmäkutsu on julkistettu Työväenmuseo Werstas on valtakunnallinen erikoismuseo Tampereella. Museo on erikoistunut sosiaalihistorian sekä työn ja työväestön historian tallentamiseen.

Tervetuloa 20v. juhlaseminaariin ja iltajuhlaan lauantaina 25.5 ..

Tehtaan alkuperäiseen Sulzer-höyrykoneeseen pääsee tutustumaan Työväenmuseo Werstaalla. Alueella sijaitsee edelleen Finlaysonin tehtaanmyymäl. Turvallinen vanhuus − ikäihmisten palvelut kuntoon la 27.10. Työväenmuseo Werstaalla. Kirjoitettu 23.10.2018 - yllapito & - Ajankohtaista, Tapahtumat Työväenmuseo Werstas. Työväenmuseo Werstaalla voit tutustua Tekstiiliteollisuusmuseoon, Höyrykonemuseoon sekä työväenmuseon näyttelyihin

Remontin aikana kokoelmaa esitellään Työväenmuseo Werstaalla 25. 9. alkaen. Lenin-museo avattiin vuonna 1946 ja sen nykyinen näyttely valmistui 1980-luvulla Aikuiset työpajassa - uudenlaisia kävijöitä Ulla Rohunen Työväenmuseo Werstas. ja tapahtumat. Toimintamalli oli Werstaalla uudenlainen..

Tampereen kaupunki järjestää tapahtuman yhdessä järjestöjen kanssa tiistaina 7.2.2017 klo 16.00-18.30 Työväenmuseo Werstaalla (Väinö Linnan aukio 8) Ma 11.3. klo 17-20 Vientiteollisuuden keskustelutilaisuus eduskuntavaaliehdokkaille Työväenmuseo Werstaalla. Pe 15.3. Tukiryhmän talkoot Nokian Pirtillä klo 9-20

suosittu: